tiistai 7. marraskuuta 2017

Stressitön joulu



Monelle joulu on on edelleen stressaavaa aikaa. Ennen joulua touhutaan niin kovasti, että sitten jouluna ollaan ihan puhki. Ja nyt puhun nimenomaan omasta kokemuksesta! Minulla on tapana tehdä meidän joulun eteen kaikki mahdollinen ja mahdoton, en edes tiedä miksi. Kai siksi, että pidän joulusta niin kovasti, ja joulua on kiva puuhailla. Mutta sitten esim. viime vuonna kärsin samaan aikaan unettomuudesta, ja siitähän seurasi totaaliväsymys jouluna. Silloin kirjoitin oikein päiväkirjaan, että: "Tee ensi vuonna kaikkea vähemmän!"

Viime vuonna aatonaattona touhusin ihan koko päivän keittiössä hullunlailla. Siellä kyllä syntyi paljon ja kaikenlaista, mutta seurauksena olin valmis rauhoittumaan jouluun illalla myöhään. Aattona olinkin ihan puhki. Oma moka, myönnän! Mutta tänä vuonna tulee muutoksia! Jätän aatonaatolle ihan välttämättömät työt ja kaiken mahdollisen teen etukäteen tai ostetaan valmiina. Kauppaankaan en enää aatonaattona lähde. Tavoite olisi, että voisimme rauhoittua joulun viettoon jo joskus neljän maissa, viimeistään! Ja sitten olisi vain nautiskelua! <3 <3

Mitä voisi tehdä toisin?

  • valmistele kaikki jouluruoat pakkaseen etukäteen tai osta ne valmiina
  • kinkunkin voi paistaa jo aatonaattoa edeltävänä päivänä tai ostaa valmiina
  • joulupöydässä ei tarvitse olla tarjolla niin montaa eri ruokalajia 
  • jos et jaksa/ehdi leipoa, niin joulumyyjäisissä myydään paljon erilaisia leivonnaisia
  • vältä kauppaan menoa aatonaattona, siellä on kauhea tungos
  • kaiken ei tarvitse olla täydellistä
  • pölyt ei näy hämärässä, joten niitä ei niin tarkkaan tarvitse pyyhkiä
  • jos et jaksa enää imuroida aatonaattona niin lakaise pahimmat roskat pois
  • joulu syntyy helposti parilla joululiinalla ja koristeella sekä kynttilöillä
  • laita jouluradio päälle ja istahda sohvalle suklaakonvehtirasian kanssa!
Saa nyt sitten nähdä, miten minulta käytännössä onnistuu tämä stressitön joulu! :D Vähän pahaa pelkään, että en pysty siihen, mutta yritän! :)

Onko siellä muita stressaajia vai onko joulutyöt sinulle leppoisia hommia? Mukavaa tiistaita! <3

14 kommenttia:

  1. Peppi on kuvauksellinen ja muutenkin niin kaunis rauhallinen kuva 🖤

    Tuli kyllä miettimistä tästä postauksesta. Onko joulustressi pakon sanelemaa vai itse aiheutettua?

    Joulu on minulla jokseenkin stressitöntä aikaa, mutta me emme varsinaisena joulunaikana kutsu ketään kyläilemään. Pidämme joinakin vuosina pikkujoulukutsut joulukuussa, joinakin pääsemme kavereitten kutsuille 🎄Lahjoja laitan vähitellen, ei stressiä siitäkään. Joulukortit minulla on tapana askarrella jouluna aina seuraavaksi jouluksi 😀Lapsikavereitten kanssa kokoonnun askartelun merkeissä viimeistään aatonaattona, yleensä aikaisemmin. Puoliso valmistaa jouluruuat, minä leivonnaiset. ♥️ Joulukorttilistaa olen supistanut vuosi vuodelta. Laitan suurimman osan tervehdyksiä meilitse joukkopostina. Otan jouluisen kuvan ja kirjoitan runon tai pistän siihen jouluisen reseptin. Meililista teettää työtä jonkin verran, koska se muuttuu joka vuosi jonkin verran.

    Hyvä lista sinulla tuossa ❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤

      Mukavalta ja rennolta kuulostaa sinun ja teidän joulunodotus ja jouluvalmistelut. Sopivasti kaikkea kivaa jouluista puuhaa, mikä nostaa fiilistä. Itsekin hommaan ja teen lahjat vähän kerrassaan syksyn mittaan.
      Itseäni joulunodotuksessa kuormittaa eniten se, että nukun huonosti. No nyt tietysti täytyy toivoa, että tänä vuonna osaisin nukkua. Ja tosiaan olen kuullut läheisiltä, ettei niin paljon ole välttämätöntä touhuta 😀😀

      Kiva, että tykkäsit listasta! :)

      Poista
  2. Minä en tee mitään. Joulukortitkin jätän pois. Ei ole huolta eikä sterrisä. Valmiilla ruoilla menään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin. Ei se touhuaminen ole välttämätöntä, vaan joulun rauha! ❤

      Poista
  3. Ihana Peppi♥ Tuossa olikin ihan loistavia vinkkejä:) Minä pidän niin kovasti siitä kaikesta joulun laittamisesta, mutta tosiaan niin että viimeistään aatonaattona on kaikki jo valmista:) Tip tap..kohta se alkaa..ihanaaaaaa:)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Juu, on se touhuaminen ja joulun valmistelu ihanaa. Niin minäkin haluan, että aatonaatto iltana kaikki on aina valmista :) Ei ole enää pitkä aika! ❤

      Poista
  4. Hyviä ajatuksia! 👍
    Me ostamme laatikot valmiina. Joulukorttien kirjoittaminen jää usein liian viime tippaan ja paketointi myös, jos lahjoja hankkii vielä viimeisinä päivinä. Tänä vuonna olen aloittanut todella ajoissa, joten toivottavasti stressiltä vältytään. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤
      Kyllä ne valmiit laatikot on myös hyviä. Mulla jäi viime vuonna joulukorttien kirjoitus ihan viime tippaan, tänä vuonna kirjoitin hyvissä ajoin. Koitetaan siis välttyä stressiltä! :)

      Poista
  5. Ihana kuva!❤️
    Tosi hyviä vinkkejä stressittömään jouluun!
    Nykyään tosiaan kaiken saa ostettua valmiina. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse.
    Minä tykkään tehdä paljon itse. Ja nautin kyllä siitä touhuamisesta.
    Ja vielä kun joululaulut soi taustalla on joulupuuhat vielä mukavampaa.😀
    Hyvää viikon jatkoa!❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤
      On se hyvä, että kaikkea saa valmiina. Itse en esim. ole koskaan tehnyt rosollia, se kaupan rosolli on ihan hyvää. Ja on se itse tekeminen myös tosi kivaa, mutta omalla kohdallani sanoisin, että sopivissa rajoissa. 😉 Ja parasta tietysti on joulun valmistelu, kun Jouluradio soi! ❤
      Hyvää viikon jatkoa myös sinulle! ❤❤

      Poista
  6. Huviä vinkkejä joulustressin vähentämiseksi! Täällä on toinen stressaaja, tuntuu että jouluvalmistelut on ihan myöhässä vaikka on vasta marraskuun alku :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, kyllä minäkin stressaan.. Niinpä, marraskuussa pitäisi aina olla jo hommat hyvässä vauhdissa ellei melkein tehty 😀

      Poista
  7. Hyvä lista vihjeitä! Toivottavasti onnistut ottamaan rennommin tänä vuonna. Pienikin stressin vähennys on askel oikeaan suuntaan.
    Minä taisin tästä joskus joulun alla kirjoittaakin, että varsinkin lapsiperheissä kannattaa muistaa että lapsille joulun valmistelu yhdessä ja tunnelmointi/pelailu/kirjojen lukeminen... on paljon tärkeämpää kuin talon siivous, lahjat tai ruoat.
    Meillä ostetaan nykyisin laatikot valmiina ja viime vuonna ostettiin rosollikin (ja terästettiin sitä vielä tuoreella omenalla, suolakurkulla yms.). Tänä vuonna tehtiin toinen suuri muutos. Jokainen hankkii vain yhden lahjan, sovittiin tietty hinta/arvo ja arvottiin, kuka antaa lahjan kenellekin. Minulla oli jo itsetehtyjä lahjoja valmiina, mutta annan niitä sitten muulloin sopivassa tilaisuudessa.
    Tunnelmallista ja rauhallista joulunvalmisteluaikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! <3 Hyvältä kuulostaa teidän perheen vinkit rennompaan jouluun. Itsekin olen alkanut harkitsemaan laatikoiden valmiina ostoa, kun tuo unettomuus taas vaivaa. Ja kiva vinkki kaupan rosolliin, kiitos!
      Tuo teidän yhden lahjan tapa kuulostaa kyllä kivalta, ja varmasti vähentää stressiä. Itse en koe lahjoista niinkään stressiä, kun rakastan kutomista, ja meillä ei ole tapana antaa mitään isoja lahjoja.
      Tunnelmallista ja rauhallista joulunodotusta myös sinulle! <3

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤