perjantai 15. syyskuuta 2017

100 yötä jouluun


Tuntuu jotenkin vaikealta uskoa, mutta tänään jouluun on enää 100 yötä aikaa. Päivä, jota itse olen jouluihmisenä vuosien varrella alkanut juhlistamaan. Siis en nyt mitenkään suuresti, mutta kyllä meillä on aina jotain, esim. glögiä tarjolla. Tänä vuonnakin. Ja nyt palaa tuikku ihanassa punatulkkulyhdyssä, minkä ostin markkinoilta viime sunnuntaina. Nuo punatulkkulasit ovat käsityönä tehtyjä, ja ihastuin ihan valtavasti lyhtyyn! Pakko oli ostaa. :) Ja nauratti, kun otin kuvia lyhdystä, sillä Peppi ihan selvästi halusi mukaan kuviin! 😀


Olen jo ihan "seonnut" kynttilöiden ja tuikkujen kanssa. Ihanaa, kun illat on hämäriä niin voi tunnelmoida. Rakastan kynttilöitä! Tosin ei meillä kynttilöitä voi polttaa kuin leivinuunin reunalla, minne Peppi ei pääse ja mikä muutenkin on turvallinen paikka polttaa tuikkuja ja kynttilöitä.


Iltaisin tulee kudottua paljon, siis hyvin paljon. Jos katson televisiota, kudon lähes aina, paitsi jotkut huippuhyvät sarjat kuten maanantai-illan Petoksen ja perjantai-illan Dicten katson ilman kudinta. Peppiä kiinnostaa kutominen kovasti! Joskus Peppi käy kutomaan niin kovasti, että kudin pitää laittaa kokonaan pois. 😀


Ihanaa 100 yötä jouluun-päivää!  ❤ Aiotko juhlistaa päivää jotenkin? :)

20 kommenttia:

  1. Juhlistan syömällä joulutorttuja! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania punatulkkulyhtyjä. Täälläkin täytyy jatkossa polttaa kynttilät lyhdyissä, ettei vain Boris loukkaa itteään. Täytyypi lähtä ettimään sopivia lyhtyjä kirppareille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirppareilta löytyykin myös hienoja lyhtyjä. On näiden karvakorvien kanssa oltava varovainen. :)

      Poista
  3. Ihania kuvia ja suloinen Peppi♥ Kaunis tuo punatulkkulyhty! Tämä aika sujahtaa niin äkkiä että ihan hetkessä ollaankin jo joulussa..taidan sytyttää tänään pari kynttilä:) Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Aika menee tosi nopsaan. Minäkin just sytytin kynttilöitä :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Ai juhlistaa.. pakkaamalla lyhtyjä ja kynttilöitä joo :D Eikä ole tietoa koska pääsevät seuraavan kerran käyttöön :( Kai Peppi hoksaa ettei se ole oikea tirppatöllö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi, toivottavasti voitte pian purkaa pakaasit! Tuota... joskus oon miettinyt samaa, että ei kai Peppi luule oikeaksi tirppatöllöksi 😀 mutta taitaa vaan muuten olla niin jännä. :)

      Poista
  5. Todella kaunis lyhty! Mä ajattelin juhlistaa ehkä tekemällä ekan piparitaikinan, sellaisenaan syötäväksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi ihanaa, piparitaikina, nam. Minäkin teen jossain vaiheessa gluteenittoman. :)

      Poista
  6. Ajatella 100 päivää enää jouluun! Ihanaa!😍
    Kaunis lyhty! Tietenkin Peppi haluaa myös kuviin!😀Ja auttaa kutomaan.
    Minulla odottaa langat ja kutimet korissa. Ehkä jossain kohtaa innostun kutomaan.
    Taidan olla myös seonnut kynttilöistä. Paljon niitä tulee polteltua. Ja kaupoissa ihastelen kynttilöitä.
    Rauhallista viikonloppua sinne!❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nyt on enää 99 😀
      Ihastuin kyllä kovasti lyhtyyn. Juu Peppi on monessa mukana!
      No onhan tässä syksyä aikaa kutoa. :)
      Kynttilät on ihania! 😍
      Rauhallista viikonloppua myös sinne! ❤

      Poista
  7. Ihana joulublogisi täällä bloggaa täysillä enkä minä ole huomannut mitään ! Kun enimmäkseen katson uusia päivityksiä omalta sivuseinältäni enkä Bloggerin lukijalistalta jäi näin pitkäksi aikaa huomaamatta. Nyt vein sinut taas sivuseinälleni 🙂

    Mahtavan kivaa että voidaan taas aloittaa joulunodotus 🍎Eilen tuumailin että voisin alkaa kurkistella jouluvarastoihini; kaappeihin ja rasioihin. Kynttilöitä minun ei kannata vielä ottaa esiin. Alkuillat ovat vielä aika valoisia ja menen tosi aikaisin nukkumaan.

    Kaunis punatulkkulyhty teillä ❤️ ja Peppi on niin ihana !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihanaa, kun taas voi odottaa joulua! Voi, me ollaan Pepin kanssa jo kurkisteltu joulukaappiimme. Odotan, koska sieltä voi alkaa ottaa tonttuja esille! 😀
      Se on totta, että hämärä tulee vasta myöhemmin illalla.

      Kiitos! Tykkään kovasti punatulkkulyhdystä, ja Peppi on ihana! ❤

      Poista
  8. Ainakin sytyttämällä kynttilän. :) En ole vielä tänä syksynä ehtinyt poltella.

    VastaaPoista
  9. Ensimmäiset tortut, siitä se AINA lähtee (lapasesta) mun joulunaloitus. Mukavaa viikkoa! Päivi*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😀 Tortut on kyllä hyvä joulunaloitus. Ja lapasesta se lähtee aina täälläkin. 😀 Mukavaa viikkoa sinullekin Päivi! ❤

      Poista
  10. Enää 94 päivää, mihin tämä aika katoaa?! Minulla jäi tänä vuonna 100 päivän juhla juhlimatta, mutta onneksi otin vähän ennakkoa jo aiemmin tuolla viikolla joulumusiikin ja kynttilöiden kanssa.

    Kohti Joulua -joulublogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aika menee tosi sukkelasti. Joulumusiikkia on täälläkin jo kuunneltu ja kynttilät on niin ihania! <3

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤