sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Viikonlopun kuulumiset


Tervehdys kaikki! Viikonloppu alkaa pikku hiljaa päättymään, ja aika mukava viikonloppu olikin. Olin ystäväni A:n kanssa Helsingissä, tietenkin I love me messuilla. Aamulla varhain oli herätys ja bussi lähti huristamaan kohti messukeskusta. Paikan päällä oli kova ryysis tuttuun tapaan, mutta siihen me osattiin jo varautua. 

Jouluihminen tietenkin myös messuilla tarkkaili, että onko mitään jouluista tarjolla. Ja olihan siellä myynnissä mm. kosmetiikkakalentereita, korukalentereita ja huovutettuja tonttuja. Itse en kuitenkaan mitään noista ostanut. Hieman ostin joululahjoja, mutta alka vähän lopulta ostin mitään. Mutta kiva päivä ja reissu oli, kiitos vielä A! :)

Kotiin kun palasin, niin pieni musta pää näkyi ikkunassa. En tiedä kuinka kauan Peppi oli emoa odottanut, mutta se oli aivan intoa täynnä kun emo viimein tuli kotiin! Tuossa yllä olevassa kuvassa Peppi loikoilee sängyssä. Huomaa taustalla puhelin latauksessa. Minun laturin piuha on letkun sisällä, ja syy on se, että Pepistä on niin kiva hieman pureskella sitä :D

Tällaisia tunnelmia meillä tänä viikonloppuna. Miten sinun viikonloppu on mennyt? Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

28 kommenttia:

  1. Minä siivosin ja pesin pyykkiä. Perus viikonloppu. Tulin mainostamaan blogiisi pikkujouluvaihdosta. Ois kiva saada tähän osallistujia ja olisin erittäin iloinen, jos vaikka omassa blogissasi vihjaisit tästä ;)
    http://minttu-mietteet.blogspot.fi/2016/10/pikkujoululahja-vaihto.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat paljon osallistujia mukaan! Katselinkin, että järjestät kivan vaihdon. Itse jätän sen väliin, koska osallistun Joulukissa-vaihtoon, missä Peppi saa pikkujoululahjan ja minäkin. Ajattelin, etten muihin vaihtoihin osallistu. :)

      Poista
  2. Minäkin Hesassa mutt lapsenvahtina. Miniä messuilemassa. Lupasi minullekin tuoda jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla on varmasti kivoja tuliaisia tiedossa :)

      Poista
  3. Teillä onkin ollut ystävän kanssa kiva viikonloppu!
    Varmasti oli mukavat messut!

    Voi toista, kun on ollut emoa ikävä!😊❤️
    Ihana kuva!😍
    Mukavaa illan jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli kiva viikonloppu, ja messut oli ihan mukavat. Mutta kyllä oli kiva tulla kotiinkin! :)

      Peppi oli ihan selvästi ikävissään. :)
      Kuva onnistui aika hyvin :)
      Mukavaa illan jatkoa myös sinulle! <3

      Poista
  4. Messureissu siis takana! Varmasti kivaa!
    Itse kotiuduin lauantaina ja tämä päivä on hyvin pitkälti mennyt oleillen ja ihania blogeja tutkaillen!
    Mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, ainahan nuo reissut virkistää :) Niinpä, ihania blogeja on kiva tutkailla, minäkin olen tänään lueskellut :)
      Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle! :)

      Poista
  5. Vai joululahjoja.... kerro mihin piilotit nii pääsen taas tutkistelemaan niitä etukäteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs kerrokaan :) täytyy vissiin varmuudeksi piilottaa vielä paremmin, ettette löydä niitä :D

      Poista
  6. "Se oli aavistus, eli voisin siskon kanssa tehdä yhteistyötä, mutta jätetään jännitys jouluksi. Minusta Pepin ilme on sen näköinen että ikävä on ollut ja annankohan anteeksi kun koko päivän oli pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan hommata munalukon lahjakaappiin! :D Kyllä Peppi antoi anteeksi, mutta kuitti oli, kun oli ilmeisesti koko päivän valvonut ja odottanut. :)

      Poista
  7. Näitkö tuttuja blogisteja messuilla? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nähnyt yhtäkään. Tungos oli kova, jopa vähän ahdistava. Mutta kiva siellä on kerran vuodessa käydä :)

      Poista
  8. Emma voi niin samaistua tuohon emännän odottamiseen, aina se odottaa ikkunassa kun olen poissa kotoa :) Ja jos olen useamman tunnin poissa, niin sen jälkeen ei voi pariin päivään päästää silmistään :D

    VastaaPoista
  9. Voi Emmaa <3 Peppi on myös kova ikävöimään. Olen niin harvoin missään reissussa, niin on tottunut, etten ole pitkiä aikoja pois. Ja voi sitä riemua, kun tulen kotiin. Voi näitä pieniä <3

    VastaaPoista
  10. Sellaista se on kun mami karkaa, heti syyllistetään.

    Meillä meni viikonlopun joutuisasti kun kävi vieraita, tehtiin saunaremppaa ja pääsin salassa tonttuilemaan.

    Loma loppui ja tänään palaillaan arkeen. Töitä, koulua, leikkimistä, leivinuunissa tulet ja joululahjavirkkaus edennyt viimeistelyvaiheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ei sais karata :D

      Teillä oli myös kiva viikonloppu! Nuo tonttupuuhat on aina tosi hauskoja! Mullakin olis niitä :)

      Sellastahan se on, että arkeen on aina palattava. Oi leivinuunessa tulet, ihanaa. Joululahjavirkkaus on varmasti ihana :)

      Poista
  11. Oi mikä mainio kuva kissulista 💜Verraton ilme.

    Sinulla olikin jännä viikonloppu. Messukeskuksessa menee ihan pää pyörälle
    kun on niin paljon kaikkea esillä. Olen joskus käynyt oppikirjamessuilla.

    Sain sen Body Shopin kalenterin lauantaina. I H A N A 💜 Kiitos vinkistä.
    Piilotin kaappiin odottelemaan joulukuuta :)

    Hyvää uutta viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) On tuo meidän Peppi ihana <3

      Juu, kyllä mulla oli pää pyörällä ja välillä mietin, että missäs nyt olenkaan ja mihin suuntaan seuraavaksi. Iso tila ja kun oli paljon myyntipisteitä ja ihmisiä, niin johan siinä menee suuntavaisto sekaisin.

      Juu, on se ihana se Body Shopin kalenteri! :)

      Hyvää uutta viikkoa myös sinulle! :)

      Poista
  12. Ihana Peppi ♥ Ikävöi äitiä ♥ Minäkin kävin lauantaina messuilla, oli kyllä hulinaa vähän liiaksikin. Kivaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  13. Kiitos!:) Kyllä se Peppi ikävöi <3 Oli messuilla kova hulina. Kiva oli käydä, mutta kiva oli tulla kotiin myös. Mukavaa viikon alkua myös sulle!:)

    VastaaPoista
  14. Mua harmittaa, että täältä Oulusta on aikasta lailla matkaa tuonne messuille, sillä sinne olisi niin huippua joskus päästä.
    Voi mikä söpöliini siellä kuvattuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on Oulusta vähän turhan pitkä matka.
      Peppi on meidän perheen kuvauksellisin :D

      Poista
    2. Kissoja voi ollakin helpompi kuvata kuin koiria, ainakin äitini nelivuotias Bichon on aivan mahdoton kuvattava, energiaa vaan piisaa.

      Poista
    3. Voin kuvitella :) Kyllä tuo Peppikin on välillä aika vauhdikas, aina ei kuvat onnistu. Toisinaan sitten ihan poseeraa :)

      Poista
  15. Peppi <3. Mindi kans tulee nykyään vauhdilla vastaan, kun tulee töistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Mindiä, kyllä se on niin ihana <3

      Poista

Ilahdun kommentistasi :)