sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Liebster Award vol. 3

Sain tunnustuksen Tzikulta blogista TzikuLiina. Paljon kiitoksia siitä! Oli kiva yllätys saada käsityöblogista tunnustus!

Ohjeet Liebster Award-haasteeseen ovat siis seuraavat:
1.Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa, ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award-tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

Vastaan mielelläni kysymyksiin, mutta en laita haastetta tällä kertaa eteenpäin. Mutta tässä siis minun vastaukseni.

1. Miksi teet käsitöitä? / Mitä käsityöt antavat sinulle?
Teen käsitöitä, koska nautin niiden tekemisestä. On rentouttavaa kutoa ja askarrella. Olen myös joskus kutonut myyntiin, mutta silloinkin nautin siitä. 

2. Miksi pidät blogia?
Joulublogi oli minulle pitkäaikainen haave, minkä vasta nyt uskalsin toteuttaa. Rakastan joulua, ja on ihanaa, kun on paikka, mihin voi kirjoitella joulujuttuja. Ja täällä netissä tapaa muita jouluihmisiä myös.

3. Onko haaveissasi saada käsitöistä itselle ammatti?
On ollut aiemmin, mutta ei enää. Käsityöt on ihana harrastus.

4. Oletko koskaan pitänyt / onko sinulla muuta blogia?
Pidän myös blogia Kipua ja Poskipunaa

5. Kenelle teet käsitöitä?
Olen tehnyt käsitöitä myyntiin sekä perheelle ja ystäville, itselle ja myös hyväntekeväisyyteen.

6.Kudotko, virkkaatko vai ompeletko mieluiten?
Kudon mieluiten, sillä en juurikaan osaa virkata ja ompelukonetta meillä ei ole. Harmittaa, kun en aikoinaan pyytänyt Mammaa opettamaan minua virkkaamaan. Se olisi varmasti myös mukavaa puuhaa.

7. Askarteletko koskaan?
Ihan nyt juuri olen opetellut. Eli tein 3D joulukortteja. Tarkoituksena olisi myös tehdä kuusenkoristeita!

8. Milloin sinulla on aikaa tehdä käsitöitä?
Eniten kudon, kun olen kylässä. Minulla on aina kudinkassi mukana :). Myös iltaisin kotona.

9. Missä teet käsitöitä?
Eli kylässä ja kotona. Aikoinaan, kun olin vielä opiskeluelämässä, kudoin myös tunneilla, eikä siitä kukaan opettaja koskaan huomauttanut.

10. Mistä olet saanut innostuksen käsitöihin?
En muista. Olen kutonut niin kauan, ala-asteikäisestä lähtien. Mamma opetti. Ehkä Mamma innosti, kun kutoi aina joululahjaksi villasukkia. Yläasteikäisenä jo minäkin aloin kutomaan joululahjaksi sukkia.

11. Mitä haluaisit oppia vielä käsitöistä?
Minulla olisi paljon opittavaa. Mutta jos ajattelen, mikä olisi realistista, niin haluaisin oppia kutomaan esimerkiksi palmikkosukkia ja pitsisukkia. Niin ja virkkaamaan!

2 kommenttia:

  1. Itse opettelin virkkaamaan ja kutomaan naapurin opetuksessa. Menin kerran 5 vuotiaana ovelle ja kysyin voisiko hän opettaa minua. Naapuri oli aivan innoissaan. Siitä lähtien olen kutonut ja virkannut aika aktiivisesti aina kun kerkeää. Ihana postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Olipa sulla kiva ja taitava naapuri! Kutominen on kivaa, ja ihan varmasti myös virkkaaminen. Hermot lepää samalla kun puikot kilisee :).

      Poista

Ilahdun kommentistasi :)