maanantai 14. syyskuuta 2015

3D Joulukortit + ohje


Kuten jo mainitsin, olen opetellut tekemään joulukortteja itse, ihan ensimmäistä kertaa elämässäni. Pelkäsin sen olevan vaikeaa, mutta eihän se ollutkaan. Ehkä vähän työlästä, ainakin nämä 3D kortit, mutta ehdottomasti tosi hauskaa näperrystä. Aika kuluu kuin siivillä, kun alkaa näiden kanssa touhuamaan! Ja Peppi innostui myös... Laitoin taustalle soimaan joulumusiikkia, joten kyllä täällä aika jouluista oli, kun näitä väkersin! Ja koska näiden korttien tekeminen on aika hidasta puuhaa, on minulla edelleen iso joukko kortteja tekemättä. Innolla odotan, koska olisi sopiva hetki jatkaa korttien tekoa. Ja koska joku teistä saattaa kiinnostua näistä korteista, laitan vähän ohjeita.


Tässä on tekotarpeet. Liima ei ole välttämätön. Kaksipuoleisella teipillä pärjää yhtä hyvin. Eli tarvitset pahvikarttipohjia, 3D arkkeja, 3D teippiä, Hyvän joulun toivutus tarroja ja liimaa tai kaksipuoleista teippiä. Minä ostin nämä tarpeet askarteluliike Sinellistä. 

Ensin liimataan pohjakuva A korttiin kiinni niin, että se näkyy luukusta.



Pohjakuvan päälle aletaan lisäämään kerroksia. Tässä kuvassa ylhäällä kerros B, ja siihen on liimattu 3D  teippiä. Se liimataan kuvan A päälle. 3D teippi on siis paksumpaa, kuin tavallinen teippi, ja se on valmiiksi pieninä paloina.


Kerroksia lisätään järjestyksessä 3D teipillä. Jokainen kuva laitetaan aina samanlaisen kuvan päälle, ja kuvat ovat numerojärjestyksessä. Kun kaikki kuvakerrokset on laitettu (n.4 kerrosta), on kuva valmis!

Lopuksi voit liimata hyvänjoulun toivotuksen minne haluat. Minä laitoin sen kanteen.


Kyllä minuun nyt iski sellainen askartelukärpänen, ettei ole koskaan aiemmin vielä tällaista ollut! 

Onko siellä kukaan muu vielä tehnyt joulukortteja tänä syksynä? Millaisia kortteja aiotte lähettää? Mukavaa maanantaita! :)

12 kommenttia:

  1. Joulukorttien teko on täällä viimeistelyvaiheessa. Ihania olet tehnyt ja 3Deet on hienoja. Minulla ei kärsivällisyys riitä tuollaiseen näpertelyyn. Saan päänsärkyä pelkästä ajatuksesta. Olen kyllä koettanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mulla ei muusta ole kokemusta kun näistä, ja jotenkin tykkään, kun näitä tehdessä saa keskittää ajatukset yksinomaan kortintekoon. Vähän sama kuin matikassa; kun laskiessa unohtuu kaikki muu. Siitäkin tykkään tosi paljon. Voin kyllä kuvitella, että tällaisesta näpertelystä saa myös päänsäryn :D

      Poista
  2. 3D kortteja olen näperrellyt. Kivaa vaikkakin aikaa vievää puuhaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa on myös mun mielestä. Aika menee tosi sukkelaan, kun noita näpertelee :)

      Poista
    2. Tänä vuonna taidan kuitenkin laiskuuttani ostaa ja lähettää valmiita joulukortteja. Onhan niissäkin ihania kuvia. :)

      Poista
    3. Niin on, valmiita kortteja mekin ollaan aina aiemmin lähetetty :)

      Poista
  3. Teen ihan tavallisia joulukortteja ensikuussa :) Ei luultavasti riitä kärsivällisyys vaikka nuori olenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai mulla sitten on hyvä kärsivällisyys, vaikka aina oon toisin luullut :) Aion kyllä jossain vaiheessa opetella tekemään muitakin kortteja :)

      Poista
  4. Ai vitsit miten hienoja kortteja! Jospa itsekin kokeilisi tänä vuonna vääntää kortit itse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällainen näpertely on aika rentouttavaa puuhaa :)

      Poista
  5. Paljon teen itsekin kortteja joulun aikaan. Vinkkinä, ite käytän pinsettejä joilla laitan varsinkin nuo pienimmät palat. Ei teippi tartu sormiin ja saa laitettua vielä tarkemmin paikalleen. Kauniita kortteja sulla ja tälläisen pieneen näpräilyyn jää helposti koukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkistä! Joo innostuin tästä, aiempaa kokemusta joulukorteista ei ole. Aikaa vievää tämä tosin on, ja kisu on vähän liiankin kiinnostunut myös tästä puuhasta :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi :)