perjantai 24. heinäkuuta 2015

Blogista ja joululeffoista

En tiedä, oletteko te innostuneita jouluelokuvista, mutta minun on pakko myöntää, että olen suorastaan hurahtanut niihin nyt. Olen ostanut niitä verkkokauppojen alennusmyynneistä, kirppikseltä sekä Huuto.netistä, ja suorastaan silittelen niitä tuolla kirjahyllyssä <3. Ensimmäisen kerran elämässäni kerään jotain. Minä kerään jouluelokuvia. Onnekseni niitä saa halvalla, koska ovat vanhoja elokuvia.

Nyt saan joka viikko pähkäillä, minkä elokuvista katselisin, ja sitten esittelen myös teille. Olen ostanut kaikenlaisia elokuvia. On komediaa, sotajoulustakin kertova elokuva, kuten varmaan muistatte ja kaikenlaista. Osa minulla oli jo ennestään, jonkun meinaan myös lainata. Osan olen sitten ostanut itselleni, ja saan nauttia niistä tästä lähtien joka vuosi. Minähän katselen jouluelokuvat läpi kertaalleen vuosittain. Olen todella innoissani. Lauantai on meillä nykyisin leffapäivä. Teille esittelen elokuvan viikkoa myöhemmin.

Huomennahan taas on elokuva esittelyssä. Tällä kertaa se on sellainen, mistä ajattelin ensin, että se ei varmaan ole oikein erikoisen hyvä, mutta yllätyin positiivisesti, ja suorastaan mielelläni esittelen sen myös teille!

Joten leffoja, leffoja on tiedossa! Ja tietenkin paljon muutakin jouluista. Oikein mukavaa perjantaita! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi :)